Sunnuntaina 6.4.08

Syöppökohtaus iski ilman ennakkovaroitusta. Olin ostanut lauantai-illaksi valkosipulipatonkia ja valkkaria. Kuin itseltäni salaa söin ihanaa leipää palan toisensa jälkeen ja viinilasillisen juotuani ei sitä jarrua enää löytynytkään. Tunne, joka seurasi, oli ensiksi pettymys itseeni ja toiseksi suoranainen kauhu: kun motivaatio laskee, on äärettömän helppo palata vanhoihin tottumuksiin, jotka kerta kerralta saavat lujemmin otteeseensa, jos antaa niille periksi. Olen enää kahden kilon päässä omasta tavoitepainostani. Siksi kai alitajuisesti tuumasin, että eihän nyt enää tarvitse olla niin tarkka siitä, mitä syö.

Mutta ei se niin mene! Ryhmäläisilleni korostan, että ei maailma - ja laihdutus - totisesti kaadu yhteen retkahdukseen. Jos joskus haluaa suoda itselleen jotain erikoista, niin silloin se on tehtävä hyvällä omallatunnolla ja nauttien. Kunhan seuraavana päivänä palaa ruotuun ja jatkaa siitä, mihin oli jäänyt.

Painonhallinta on koko elämänpituinen prosessi. Uudet tavat ja ruokailutottumukset , joita laihdutuksen aikana opetellaan, tahtovat tulla elämäämme jäädäkseen. Kuinka moni menestyksellinen laihduttaja putoaakaan valitettavasti siihen ansaan, että "nyt saat taas syödä (niin kuin ennen), kun olet laihtunut".

Kolmella ryhmistäni on jo ensimmäinen painonvartija-viikko takanaan. Oli hienoa nähdä, että useimmilla oli laihdutus lähtenyt aivan mahtavasti liikkelle. Silmät loistivat, kun he astuivat vaaalle ja olo tuntui jo paljon paremmalta. Itsensä voittaminen oli alkanut ja tuottanut tulosta. Siitä on helppo jatkaa.