Keskiviikkona 26.3.08
Tänään on tärkeä päivä. Illalla on ensimmäinen vetämäni Painonvartijat-ryhmä Perttelissä. Jännitys alkaa kohota. Miten selviän, saanko kontaktin asiakkaisiini, tuleeko yleensä ketään? Auto on täynnä tavaraa: kaikki kirjallinen materiaali viikoittain jaettavaksi sekä melkoinen määrä keittokirjoja ja muita painonhallinnassa hyödyllisiä tuotteita. Näistä on yksi ylitse muiden, pistelaskin, johon voit syöttää tai säästää pisteesi tai laskea jonkun ruoka-aineen pistemäärän, kun rasva- ja energiapitoisuus on selvillä. Pistelaskin on erityisesti miespuolisen lähiympäristöni suosiossa. Onhan miehekkäämpää näppäillä pisteitä tietokoneeseen kuin täyttää manuaalisesti ruokapäiväkirjaa!
Unohtaa ei sovi myöskään ihania pienipisteisiä suklaapatukoita ja perunalastuja, jotka nyt siis täyttävät autoni.

Oli se muuten aikamoinen rumba viime viikolla, kun kaikki nämä tykötarpeet neljään ryhmään saapuivat postitse. Sale, jossa postimme nyt on, oli hätää kärsimässä. "Voitteko tulla hakemaan, täällä on valtava määrä paketteja?" Ja niin minä kärräsin niitä lastin toisensa jälkeen kotiin. Pari vuorokautta meni järjestelemisessä, hyvä, että torstai-iltana sentään sain talon siivottua pääsiäiseksi.

Pääsiäinen, valon ja kevään juhla, on jälleen takana. Muistan, kuinka pienenä tyttönä kerran sain äidin liikkeelle kanssani ennen auringonnousua. Olin kuullut, että aurinko tanssii pääsiäisaamuna ja halusin nähdä sen omin silmin. Tanssia en muista, mutta se aamu on kyllä jäänyt elävästi mieleeni.

Tänään palaan ajatuksissani myös iltaan 11 vuotta sitten. Olimme Wilhelmin kanssa silloin ensimmäistä kertaa yhdessä ulkona, pienessä kreikkalaisessa ravintolassa Frankfurtissa. Olimme tavanneet jo muutamaa kuukautta aikaisemmin, mutta vauhtia tuttavuus sai vasta, kun minä ajoin kolarin. Olin jäämässä häviölle vakuutusyhtiötä vastaan, kun Wilhelm pyysi papereita nähdäkseen ja asianajana sai kuin saikin hoidettua homman kotiin. Lupasin kutsua hänet syömään, jos asia kääntyy voitokseni. Hänpä soittikin samana päivänä ja väitti, ettei jaksa odottaa niin kauan, vaan haluaa kutsua minut...

Kun sitten seuraavana aamuna lähdin Suomeen autoani korjauttamaan, jäi Frankfurtiin vilkuttamaan mies, jonka kanssa nyt elän suomalaisen maalaismaiseman keskellä.